Veikko Janhonen oli synnynnäinen keksijä, jolla oli keksijän luonne. Suvun piirissä kulkee mm. tarina Keksintösäätiön 7000 markan apurahashekistä, joka edelleen makaa jossain - keksijä kun ei koskaan muistanut sitä lunastaa. Keksijänä hän oli kuitenkin valiojoukkoa: Patentti- ja rekisterihallitus nosti hänet nobelisti A.I. Virtasen ja Suomi-konepistoolin kehittäjän Aimo Lahden rinnalle esitellessään taannoin suomalaisten patenttien 150-vuotista taivalta. Jotta maanmainiot pakkauskeksinnöt eivät olisi jääneet vain työpajan hyllynkoristeeksi, isoisä Janhonen perusti 1950-luvulla Pussikeskuksen. Tänäkin päivänä isoisän perintö elää menestyvänä, dynaamisena perheyrityksenä.

 

Pussikeskuksen pakkaustuotteilla on yksi tehtävä ylitse muiden: varmistaa lähetyksen pääsy ehjänä perille mahdollisimman kompaktissa muodossa. Et siis tarvitse kilokaupalla teippiä, narua ja kuplamuovia. Pakkauksemme myös näyttävät juuri siltä, miltä niiden pitääkin: kestäviltä. Ei krumeluureja, vaan yksinkertaisia ja toimivia pakettiratkaisuja. Isoisä Janhosen pitkälti toistasataa patenttia ja Pussikeskukselle myönnetyt kansainväliset innovaatiopalkinnot (Scanstar, Eurostar ja Worldstar) takaavat, että pakkaustemme toiminnallisuuden jokainen yksityiskohta on tarkkaan mietitty, testattu ja käytännössä todistettu.

Tutustu valikoimaamme näillä sivuilla ja tilaa näyte.

Se kertoo sinulle loput.